Esittely Curriculum Vitae - ansioluettelo Ota yhteyttä -sivu, josta löydät yhteystietoni Palaa etusivulle Blogi

 

ETUSIVULLE

 

 

ESITTELY

 

Olen Anna-Kristiina Mikkonen, vuonna 1984 syntynyt savonlinnalainen. Vuoden 2004 kunnallisvaalien jälkeen olen vaikuttanut Savonlinnan asioihin kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana. Lisäksi olen osallistunut kunnalliseen päätöksentekoon mm. kulttuurilautakunnassa. Kunnallispolitiikan lisäksi olen osallistunut aktiivisesti korkeakoulupolitiikkaan Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunnassa, niin hallituksen kuin edustajiston jäsenenä. Vuoden 2007 toimin Joensuun yliopiston hallituksessa opiskelijoiden edustajana. 

 

Kiinnostukseni kohteina ovat pitkään olleet vieraat kielet ja kulttuurit sekä politiikka. Niinpä päätin ylioppilaaksi valmistuttuani hakea lukemaan yhteiskuntapolitiikkaa ja sain opiskelupaikan. Sivuaineina opiskelin ranskan kieltä ja kulttuuria sekä johtamista. Tällä hetkellä opintoni ovat loppusuoralla ja saan pian yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon.

 

Kun vapaa-aikaa opiskelulta ja politiikalta jää, käytän sitä musiikin harrastamiseen ja kuntoiluun. Musikaalisuus ja kielitaito ovat tulleet minulle luultavasti jo äidinmaidossa, kuten myös musiikkimaku, sillä niin minun kuin äitinikin levysoittimessa soi useimmiten The Beatlesin albumit. Kuuntelemisen lisäksi olen harrastanut pianonsoittoa ja kuorolaulua, tällä hetkellä laulan naiskuoro Bel Cantossa. Musiikin lisäksi sydäntäni lähellä ovat hiihto ja sanaristikot.